PUUTARHAT

Avoimet Puutarhat 16.6.2024 klo 12–17

Puutarhahaku

Johanna ja Veijo Lakiassuon puutarha

Johanna ja Veijo Lakiassuon puutarha

Pihamme on noin 1300 neliöinen omakotipiha. Olemme toteuttaneet ja suunnitelleet yli 30 vuoden aikana sen mieleiseksemme ja raivanneet metsäisen tontin puutarhaksi.

Meillä on aarin kokoinen kasvimaa, josta saamme runsaan sadon erilaisia kasviksia. Kasvimaan laidalla on kuuden neliön kasvihuone, jossa kasvatamme kurkkuja ja tomaatteja.
Pihallamme on myös kaksikerroksinen aitta, jossa nukumme kesäisin. Mökkimatkaa on siis vain muutaman
askeleen verran. Aitan edustalla on myös itse kaivettu lampi, joten veden solinaakin on.
Meillä on myös oleskelupergola, jossa grillaamme ja syömme ja vietämme siellä aikaa muutenkin.
Villiviini, piippuköynnös, laikkuköynnös ja erilaiset kärhöt peittävät sen kesäisin.
Lisäksi puutarhassamme on laajat perennakasvustot, tuijia ja muitakin havuja sekä erilaisia pensaita yh-
teensä kymmeniä. Pihallamme on myös patsaita ja muuta puutarhaan liittyvää rekvisiittaa, kuten itse tehtyjä
lasimobileja, lintuja ja perhosia sekä itse valettuja betonijalustoja, jotka on päällystetty lasinpalamosaiikil-
la.
Kompostoimme tietenkin myös kaikki kasvijätteet. Meillä on kaksi lämpökompostoria ja kaksi avokompos-
toria jatkuvassa käytössä.

Puutarhamme on palkittu neljästi eri vuosina.

Yhteystiedot
Omistajat
Johanna Lakiassuo
Katuosoite
Kuusitie 21 Sijainti kartalla
Postinumero
45610
Postitoimipaikka
Koria
Maakunta
Kymenlaakso
Kunta
Kouvola
Puhelin
041-505 4629
Pääsymaksu
0 €
Puutarhamatkailukohde
Ei
Aukioloajat
Lisätiedot

Avoinna sopimuksesta.

  • Sopimuksen mukaan
Lisäpalvelut
  • Esteetön pääsy
  • Koirat sallittu
  • Kahvitarjoilu
  • Taimimyynti
  • Itsepoiminta
  • Majoitus
Palvelukielet
  • Suomi
  • Ruotsi
  • Englanti