PUUTARHAT

Avoimet Puutarhat 16.6.2024 klo 12–17

Puutarhahaku

Makasiini Axelina & puutarha

Makasiini Axelina & puutarha

Hedelmäpuita, jalopuita ja kulttuurihistoriallisia rakennuksia.

Filosofian tohtori Päivi-Maria Jaatinen on 22 vuoden kuluessa istuttanut laajan koriste- ja hyötypuutarhan eläväksi puutarhataiteeksi. Suojelurakennuksia ja vanhaa, restauroitua viljamakasiinia, Axelinaa, ympäröivälle puutarhalle leimallista ovat jalopuut, kuten saarnit ja lehmukset, punakoivu, hopeapaju, tuija- ja ruusuaidat, isotuomipihlaja-aidanteet, marjatuotanto mansikoista vadelmiin sekä hedelmätuotanto päärynäpuista kirsikoihin. Vanhoja ja alkuperäisiä puita yläpihalla on edelleen erityisessä huolenpidossa kolme saarnia ja kaksi omenapuuta. Puutarhasta voi löytää myös muun muassa keittiöpuutarhan, kasvihuoneen yrttejä, salaatteja ja tomaatteja varten, puumajan, allasalueen sekä useita terasseja ja patioita.

Puutarha sijaitsee Mikkelissä, Etelä-Savon maakunnassa, kulttuurihistoriallisella Moisio-Tuukkalan maisema-alueella, arkeologisten alueiden vieressä. Tontti on suojeltu.

Julkaisuissa mukana:
Moisio-Tuukkalan alueen maisemaselvitys, 2014.
Viherpiha, 2013.
Eläköön rakennus! Suomen kotiseutuliitto ja Ympäristöministeriö, 2013.
Spaces. Finnish Interiors and Design, Home Edition, 2010.
Porrassalmen maisemaselvitys, 2006. Mikkelin kaupunki.

Yhteystiedot
Omistajat
Päivi-Maria Jaatinen
Katuosoite
Moisio-Tuukkala Sijainti kartalla
Postinumero
50520
Postitoimipaikka
50520 Mikkeli
Maakunta
Etelä-Savo
Kunta
Mikkeli
Facebook profiili
Ei
Puutarhamatkailukohde
Ei
Aukioloajat
Lisätiedot

Avoinna ryhmille sopimuksen mukaan.
Ryhmävaraukset: post@paivimariajaatinen.fi

  • Sopimuksen mukaan
Lisäpalvelut
  • Esteetön pääsy
  • Koirat sallittu
  • Kahvitarjoilu
  • Taimimyynti
  • Itsepoiminta
  • Majoitus
Palvelukielet
  • Suomi
  • Ruotsi
  • Englanti