AJANKOHTAISTA

Uusimmat tiedotteet ja ajankohtaiset asiat puutarhoilta

Ilmoittautuminen Avoimet Puutarhat-tapahtumaan alkaa!

Jaana Ojanen (jaana.ojanen a puutarhaliitto.fi), 27.4.2022

Tänä vuonna vieraillaan elokuisissa kohteissa

Yleisön pyynnöstä Avoimet Puutarhat järjestetään tänä vuonna elokuun ensimmäisenä sunnuntaina, 7. 8. 2022,  klo. 12 – 17. Ilmoittautuminen on alkanut sivuilla www.avoimetpuutarhat.fi, jonne voi luoda oman profiilin puutarhalleen. Sivusto toimii myös puutarhamatkailusivustona, joten voi halutessaan kirjata kohteen myös kesän matkailukohteeksi.

Elokuun alun puutarhat ovat upeimmillaan monin tavoin, sillä hyötykasvien sadonkorjuun aika alkaa silloin kotipuutarhoissa marjojen ja vihannesten osalta. Syysperennat ja pensaat aloittavat kukintansa ja elokuinen lämpö hellii usein loppukesän kasvua, jolloin puutarhat ovat myös runsaimmillaan.

Puutarhat ilmastonmuutoksessa

Avoimet Puutarhat järjestetään 11. kerran, ja sitä vietetään ympäri Suomea vierailemalla mielenkiintoisissa ja omannäköisissä puutarhoissa. Päivän yhteisenä eurooppalaisena teemana on: Puutarhat ympäristönmuutoksessa. Suomalaiset puutarhat hyötyvät osin pitenevästä kasvukaudesta, mutta puutarhojen avulla pystytään myös hidastamaan ilmastonmuutoksen vaikutuksia ja etenemistä. Toisaalta puutarhoissa voidaan myös varautua säätilojen ääri-ilmiöihin.

Ilmoittautuminen jatkuu 19. kesäkuuta asti, minkä jälkeen osallistujille postitetaan materiaalia, joka auttaa tapahtuman toteutuksessa.

Tapahtuman järjestävät yhdessä Puutarhaliitto ry ja Svenska Trädgårdsförbundet rf. Tapahtuman yhteistyökumppaneina ovat Maiju ja Yrjö Rikalan sekä Ljudmila ja Nikolai Borisoffin puutarhasäätiöt sekä Kotipuutarha-lehti, Martat ja Kekkilä. Tapahtuma toteutetaan yhteistyössä eurooppalaisen Rendez vous aux Jardins -verkoston kanssa.

Lisätietoja:
www.avoimetpuutarhat.fi
ja www.oppnatradgardar.fi 

Tapahtumavastaava Timo Taulavuori Puutarhaliitto ry, timo.taulavuori@puutarhaliitto.fi p. 040 745 3005
Tapahtumakoordinaattori Jaana Ojanen, Puutarhaliitto ry, jaana.ojanen a puutarhaliitto.fi p. 050 518 5715