AJANKOHTAISTA

Uusimmat tiedotteet ja ajankohtaiset asiat puutarhoilta

Ilmoittautuminen Avoimet Puutarhat -tapahtumaan jatkuu 31.5. asti!

Agneta Järvenpää (agneta.jarvenpaa a puutarhaliitto.fi), 26.5.2021

Koko Suomen toiveesta Avoimet Puutarhat -tapahtuman ilmoittautumisaikaa on jatkettu 31.5. asti. Pohjoisen Suomen puutarhat vasta heräävät parhaillaan kukoistukseen, joten tästä syystä tarvitaan lisäaikaa puutarhaprofiilien luontiin. Tähän mennessä tapahtumaan on ilmoittautunut jo 250 kohdetta, joissa osa on usean kohteen ryhmäpuutarhoja.
Päivän yhteisenä eurooppalaisena teemana on: Opitaan yhdessä puutarhassa! Puutarhavierailun aikana kerrotaan kokemuksia ja kysytään vinkkejä puutarhanhoidosta -tai sitten vain nautitaan muiden työn tuloksista.


Terveysturvallisuus huomioiden
Avoimet Puutarhat toteutetaan ulkotapahtumana koronaturvallisesti tapahtumapäivän alueellisten rajoitusten puitteissa. Tapahtuman isäntäväeltä ja vierailijoilta edellytetään turvavälien pitämistä ja lisäksi edellytetään maskien käyttöä myös ulkona. THL:n sivuilta löytyvät noudatettavat alueelliset rajoitukset ulkona tapahtuvan harrastustoiminnan osallistujamäärien osalta.


Myös kotisohvalla
Lisäksi on mahdollisuus osallistua  Avoimet Puutarhat Kotisohvalla -versioon, jossa vajaan 10 minuutin videolla voi esitellä puutarhaansa yleisölle Youtube-kanavan kautta. Videoesittely lähetetään WeTransfer-palvelulla osoitteeseen niina.oinonen@puutarhaliitto.fi 1.6. mennessä. Esittelyt ovat nähtävillä tapahtuman jälkeen aina heinäkuun loppuun asti Youtube-kanavalla.