AJANKOHTAISTA

Uusimmat tiedotteet ja ajankohtaiset asiat puutarhoilta

Ensi sunnuntaina puutarhat avautuvat!

Sanne Wikström (sanne.wikstrom a tradgard.fi), 14.6.2021

Avoimet Puutarhat -tapahtuma järjestetään kymmenennen kerran ensi sunnuntaina 20. 6. klo 12 - 17. Tapahtumapäivänä tutustutaan useisiin vihreisiin ja kukkiviin kohteisiin. Varsinaisen tapahtuman jälkeen avautuu Youtube-kanavalla Avoimet puutarhat kotisohvalla -videotapahtuma, jonka aikana heinäkuun loppuun asti pääsee tutustumaan virtuaalisiin puutarhaesittelyihin.

Tapahtumapäivänä avautuu 550 puutarhaporttia, joiden takaa paljastuu erilaisia ja mielenkiintoisia kohteita. Valtaosa puutarhoista on yksityisiä pihoja ja vapaa-ajan kohteita. Joukossa on myös monia siirtolapuutarhoja sekä julkisiä puistoja että kaupallisesti mielenkiintoisia nähtävyyksiä. Osassa kohteista on erikoisohjelmaa ja rentoutua hetkinen esimerkiksi kahvikupin ääressä.

Tapahtuman teemana on Opitaan yhdessä puutarhassa. Tänä vuonna valitaan Vuoden Avoin Puutarha, jossa tämä yhteisöllisyys toteutuu esimerkillisesti. Ehdotuksia yhteisöllisestä kohteesta kannattaa lähettää osoitteseen puutarhaliitto a puutarhaliitto.fi. Lisäksi kuvia kohteista voi julkaista Instagramissa ja Facebookissa #avoimetpuutarhat.

Hyväntuulisen tapahtuman puutarhoihin voi käydä tutustumassa etukäteen www.avoimetpuutarhat.fi -sivuilla. Karttasovelluksen avulla voi laatia reittisuunnitelman ja vierailla useammassakin mielenkiintoisessa kohteessa.

Tapahtuman järjestävät yhdessä Puutarhaliitto ry ja Svenska Trädgårdsförbundet rf. Tapahtuman yhteistyökumppaneina ovat Maiju ja Yrjö Rikalan sekä Ljudmila ja Nikolai Borisoffin puutarhasäätiöt sekä Kotipuutarha-lehti ja Kekkilä. Tapahtuma toteutetaan yhteistyössä eurooppalaisen Rendez vous aux Jardins-verkoston kanssa.