PUUTARHAT

Valtakunnallinen puutarhahakemisto

Puutarhahaku

Näytetään ainoastaan teemapäivään osallistuvat puutarhat

Nurkkalan puutarha

Nurkkalan puutarha

Metsämaasta raivattu tontti ympäröivine puutarhoineen.

Nurkkalan puutarha, tonttinsa nimen mukaan, sijaitsee Mikkelin Olkkolanniemessä. 2300m2 kokoinen tontti on alunperin ollut metsämaata pienine pirtteineen ja edelleen pihaa reunustaa osittain vanhat kiviaidat kuvastaen historiaansa. Puutarhaa on rakennettu vuodesta 2009 ja se on harrastelijapuutarhurin ja rakennusalan ihmisen yhteinen projekti joka vuosittain saa aina jonkinalaista uutta ilmettä. Puutarhassa pääosassa ovat erilaiset perennaistutukset ja myös perheen lapsille ja koirille löytyy leikkitilaa. Puutarhan sydämenä toimii "Kukkamaja" joka on ahkerassa käytössä keväästä syksyyn toimien perheen kahvittelupaikkana ja kasvihuoneena.

Avoimet puutarhat-päivänä perheen lapset ovat luvanneet pitää kesäkahviota josta voi ostaa pikkurahalla juotavaa ja pientä syötävää. Oman puutarhan jakotaimia on myös myynnissä.

Yhteystiedot
Omistajat
Laura ja Petri Pitkänen
Katuosoite
Ahokankaantie 6
Postinumero
50700
Postitoimipaikka
Mikkeli
Maakunta
Etelä-Savo
Kunta
Mikkeli
Puhelin
0505707346
Puutarhamatkailukohde
Ei
Aukioloajat
  • Sopimuksen mukaan
  • Osallistuu teemapäivään 2019
  • Teemapäivä järjestetään 7.7.2019. Puutarhamatkailukohde on vierailun arvoinen puutarha, joka on avoinna kaikille aukioloaikoina. Selaa sopivia puutarhoja ja suunnittele reittisi niiden matkalle.
Lisäpalvelut
  • Esteetön pääsy
  • Koirat sallittu
  • Kahvitarjoilu
  • Taimimyynti
  • Itsepoiminta
  • Majoitus
Palvelukielet
  • Suomi
  • Ruotsi
  • Englanti