Pirjon Piha
Piha alkaa rinteellä, joten se ei näy tieltä juuri lainkaan. Pihalle pääset portaita pitkin tai jatkettuasi Kairakujaa alas jonkin verran pääset etupihalle kaariportin alta. Jotta näkisit koko pihan, kannattaa kulkea talon oikealta puolelta rinnettä alas. Pihan erikoisuus on runsas eri lajien määrä ja erityisesti ruusut.
Parkkipaikkoja on vähän, joten jätä auto Kierretielle ja kävele Sorvikujaa n. 200m tai saavu kävellen, julkisella liikenteellä tai pyörällä.
Olet tervetullut pihallemme teemapäivänä 9.7.2023 klo 10-20.
Tule katselemaan ja kuuntelemaan. Saatat kuulla kitaran soittoa tai linnun laulua. Puutarha on 22 vuotias, mutta joka kesä löytyy jotain uutta laitettavaa. Kasvivalintoja tehdessäni pyrin muistamaan pörriäiset ja perhoset. Nurmikkoa ei enää ole.
Rakastan ruusuja ja niitä on kertynyt yli 150 erilaista. Kaikkiaan erilaisia kasveja on yli 900. Lajirunsaudesta johtuen puutarhani johtoajatuksena on alusta asti ollut tietyn väriset sektorit pihalla. Jo ennen kuin talo oli edes valmis tein värisuunnitelman puutarhasta. Olen pyrkinyt rauhoittamaan eri alueita värien mukaan, jotta vaikutelma olisi harmooninen huolimatta kasvien runsaudesta. Lisäksi puutarhan eri osilla on nimensä, kuten Luironjoki, Santerin Aukee, Kirsin Salainen, Pikukoski jne.
Tavoitteenani on myös ollut helppohoitoisuus ja se että kukinta kestää varhaisesta keväästä lumentuloon asti.
Kasvien lisäksi kierrättäminen on ollut minulle tärkeää alusta asti. Esimerkiksi lukuisat puutarhan polut olen rakentanut pääosin kierrätetyistä laatoista, kuin myös puutarhan kalusteet, aidat ja muu rekvisiitta on paljolti kierrätettyä.
Yhteystiedot
Aukioloajat
- Osallistuu teemapäivään 2023
- Teemapäivä järjestetään 9.7.2023. Teemapäivänä puutarhat ovat auki klo 12-17
Lisäpalvelut
- Esteetön pääsy
- Koirat sallittu
- Kahvitarjoilu
- Taimimyynti
- Itsepoiminta
- Majoitus
Palvelukielet
- Suomi
- Ruotsi
- Englanti