PUUTARHAT

Avoimet Puutarhat 5.7.2020 klo 12-17

Puutarhahaku

Tarjan puutarha

Tarjan puutarha

Olen innokas hoitamaan hyötypuutarhaa kotini pihalla. Meillä on aurinkoinen rinnetontti, josta on erotettu puutarha. Minulla on pieni kasvimaa ja 13 kpl kasvulaatikoita. Puutarhan kruununa on aviomiehen tekemä noin 9 neliön kasvihuone, jota lämmitämme kylminä öinä rakennuslämmittimellä. Kasvatan itse kaikki taimet siemenistä. Pyrin kaikessa luomuun. Lannoitan bokashilla, kanan- tai hevosenkakalla.
Kasvulaatikoissa viljelen perunaa, sipuleita, maa-artisokkaa, parsaa, härkäpapua, muita papuja, herneitä, yrttejä, kesäkurpitsaa, kurkkuja, maissia, bataattia, porkkanaa, palsternakkaa, punajuurta, jne.
Kasvimaalle istutan syksyisin runsaasti valkosipulia.
Kasvihuoneessa kasvaa tomaattia, kurkkua, paprikaa, chiliä, munakoisoa, inkivääriä, basilikaa, jne. Syötävää ja säilöttävää tulee paljon. Lisäksi on paljon kukkia, marjapensaat sekä hedelmäpuita. Kaiken sadeveden keräämme talteen. Tontiltamme on myös pieni metsikkö, jossa kasvaa mustikoita ja puolukoita.

Jos sinua kiinnostaa kasvulavaviljely, kasvihuone, yleensä monenlaiset kasvit, kasvien säilöminen, multatehtailu tai luomuviljely, olet tervetullut vierailemaan puutarhaamme.
Puuhailen päivittäin puutarhassamme, mutta olen varannut 7.7. avoimelle puutarhapäivälle. Mehua on silloin tarjolla.

Yhteystiedot
Omistajat
Tarja Tauriainen
Katuosoite
Metsäpurontie 10, Hyvinkää Sijainti kartalla
Postinumero
05460
Postitoimipaikka
Hyvinkää
Maakunta
Uusimaa
Kunta
Hyvinkää
Puhelin
0405480502
Puutarhamatkailukohde
Ei
Aukioloajat
  • Sopimuksen mukaan
Lisäpalvelut
  • Esteetön pääsy
  • Koirat sallittu
  • Kahvitarjoilu
  • Taimimyynti
  • Itsepoiminta
  • Majoitus
Palvelukielet
  • Suomi
  • Ruotsi
  • Englanti