PUUTARHAT

Avoimet Puutarhat 9.7.2023 klo 12–17

Puutarhahaku

Arboretum Väinölänpuisto

Osallistuu teemapäivään 2023
Arboretum Väinölänpuisto

Arboretum Väinölänpuisto

Arboretum Väinölänpuistoa 4,5ha on istutettu/rakennettu n. 10 vuotta Iso-Teerijärven rannalle. Alueella on paljon istutuksia, polkuja, ``huoneita`` ja persoonallisia yksityiskohtia.

Puutarhamme on rakennettu ``kahden hengen hartiapankilla`` vuodesta 2010 keskelle risukkoista vanhaa hakkuualuetta; aluksi kului muutama vuosi raivuutöissä ja risunpoltossa ennen varsinaista Arboretumin rakentamista.
Tavoitteenamme on ollut luoda persoonallinen elämysmetsäpuutarha alueen luonnonvaraisia kasveja säilyttäen ja uusia harkitusti istuttaen. Pääosin itsekasvatetut (siemenkasvatus) erikoispuut, pihalampi, hyötytarha, pihasuihku, pitkospuukivikkoalue yms. antavat omaleimaisen ilmeen puistolle. Hakkeella päällystettyjä polkuja risteilee alueella yli kilometri kukkaistutuksia, kärhöjä, atsaleoja ja rhodoja unohtamatta. Alue on mielestämme parhaimmillaan keväällä vuokkoaikaan ja alkukesällä, mutta elokuussakin riittää nähtävää ja koettavaa.
Tervetuloa katsomaan ja kyselemään. Saat ideoita ja vinkkejä luonnonmukaisesta piha-alueiden jalostamisesta esim. heinikosta kunttaksi tai niityksi. Puiden siemenkasvatuksesta osaamme myös antaa ``kantapään kautta opittuja`` vinkkejä.

Tapahtumassa kahvilatoiminnasta huolehtii kahvila Tuike Orivedeltä.
Kahvilalla käy pankkikortti.
Puutarhassa järjestetään myös valokuvanäyttely.

Puistossa liikutaan vain poluilla; alueella mahdollisesti käärmeitä. Arboretumissa on myös arkojen kasvinalkujen lisäksi esillä keramiikkaa, joten koirien tuonti alueelle on kielletty ja toivomme, että vanhemmat valvovat lastensa liikkumista.


Opastetut esittelyt klo 13, klo 14 ja klo 16.
Parkkialue on läheisellä uimarannalla, kävelymatka pihaan n. 300m.
Liikuntaesteiset: soita ennen tapahtuman alkua Minnalle p.0407406929.

Alue on laaja, joten varaa reilusti aikaa tutustumiseen ja tietysti kahvitteluun!

Yhteystiedot
Omistajat
Minna Kaila
Mauri Kaila
Katuosoite
Leppästentie 232 Sijainti kartalla
Postinumero
35100
Postitoimipaikka
Orivesi
Maakunta
Pirkanmaa
Kunta
Orivesi
Puhelin
0407406929
Sähköposti
Pääsymaksu
-
Puutarhamatkailukohde
Ei
Aukioloajat
  • Osallistuu teemapäivään 2023
  • Teemapäivä järjestetään 9.7.2023. Teemapäivänä puutarhat ovat auki klo 12-17
Lisäpalvelut
  • Esteetön pääsy
  • Koirat sallittu
  • Kahvitarjoilu
  • Taimimyynti
  • Itsepoiminta
  • Majoitus
Palvelukielet
  • Suomi
  • Ruotsi
  • Englanti