PUUTARHAT

Avoimet Puutarhat 16.6.2024 klo 12–17

Puutarhahaku

Ensiheinän puutarha

Ensiheinän puutarha

Suuri, monilajinen ammattilaisen yksityispuutarha.

Runsaasti havuja ja kärhöjä, joita on yhdistelty sekä keskenään että perennojen kanssa. Puutarhassa seurataan myös eri kasvilajien uusien ja erikoisten lajikkeiden kasvutapaa ja talvenkestävyyttä.

Puutarhassa on luonnonsavipohjainen lampi, jonka hoito on vaatinut kekseliäisyyttä. Lammen runsas eläimistö on myös suuri ilon aihe. Vesiliskot, sammakot, rantakäärmeet ja lukuisat muut pienet eliöt ovat ottaneet lammen omakseen. Eikä sovi unohtaa lintujen jokapäiväisiä pesurituaaleja tai telkän pulahdusta pinnan alle.

Kahdenkymmenen vuoden aikana puutarha on muuttunut ja laajentunut useasti. Osa vanhoista alueista tarvitsee osittaisen tai täyden uudistuksen. Joskus on tullut hankittua sopimatonta kasvualustaa tai istutettua kasveja, jotka eivät olekaan syystä tai toisesta viihtyneet tai toisaalta viihtyneet liiankin hyvin jyräten kaikki muut alleen. Myös epäsuotuisat sääolosuhteet tai eläimet ovat saaneet suurtakin tuhoa aikaan.

Kaikesta on kuitenkin hyvä ottaa opiksi ja siksi sekä onnistumiset että epäonnistumiset ovat tarpeellisia. Näin voi jakaa arvokasta tietoa eteenpäin, jotta mahdollisimman moni selviäisi puutarhanhoidosta ilman suurempia vaurioita.

Yhteystiedot
Omistajat
Heini Hiltunen
Katuosoite
Kauhalantie 142 Sijainti kartalla
Postinumero
02510
Postitoimipaikka
Oitmäki
Maakunta
Uusimaa
Kunta
Kirkkonummi
Puhelin
050-52 82 162
Kotisivut
Puutarhamatkailukohde
Ei
Aukioloajat
Lisätiedot

Avoinna sopimuksen mukaan.

Lisäpalvelut
  • Esteetön pääsy
  • Koirat sallittu
  • Kahvitarjoilu
  • Taimimyynti
  • Itsepoiminta
  • Majoitus
Palvelukielet
  • Suomi
  • Ruotsi
  • Englanti