PUUTARHAT

Avoimet Puutarhat 16.6.2024 klo 12–17

Puutarhahaku

Hannula

Hämeenkyrön Mahnalassa, n. puolen hehtaarin pellolle 2004 rakennettu talo, jonka pihaa on vuosien varrella rakennettu ja muunneltu perheellemme sopivaksi pikkuhiljaa ajan kanssa.

Pellolla oli ainoastaan yksi tuomi, aloittaessamme rakentamaan, joten hommaa on vuosien varrella riittänyt. Piha- ja puutarha on muotoutunut pikkuhiljaa ja sitä on tehty oman motivaation mukaan. Kuiva savimaa ja aurinkoinen etelänpuoleinen tontti on asettanut välillä haasteita ja meille onkin kärrätty kuutiokaupalla multaa. Lisäksi kaikki on opeteltu harrastelijoina kantapään kautta, joten perennoita ja puskia on siirrelty tontillakin paikasta toiseen. Ideana on ollut, että olisi mahdollisimman vähän leikattavaa nurmikkoa. Olen myös innokas kesäkukkien kasvattaja ja viimevuonna saimme aikaiseksi myös pienen kasvimaan ja kukkaniityn. Viime vuonna osallistuimme avoimet puutarhat päivään ja meillä kävi tosi paljon väkeä, oli hieno päivä. Tänä kesänä emme ajankohdan vuoksi voi osallistua tapahtumaan, muutakuin sovitusti heinäkuulla.

Yhteystiedot
Omistajat
Anne Hannula
Katuosoite
Alaskyläntie 41 Sijainti kartalla
Postinumero
39100
Postitoimipaikka
Hämeenkyrö
Maakunta
Pirkanmaa
Kunta
Hämeenkyrö
Puhelin
0400835954
Puutarhamatkailukohde
Ei
Aukioloajat
  • Sopimuksen mukaan
Lisäpalvelut
  • Esteetön pääsy
  • Koirat sallittu
  • Kahvitarjoilu
  • Taimimyynti
  • Itsepoiminta
  • Majoitus
Palvelukielet
  • Suomi
  • Ruotsi
  • Englanti