PUUTARHAT

Avoimet Puutarhat 16.6.2024 klo 12–17

Puutarhahaku

Kivenhakkaajan piha

Kivenhakkaajan piha

Vanha pihapiiri hedelmäpuineen ja perinneperennoineen. Nykyisin piha ja puutarha on mieluinen vapaa-ajan harrastus puutarhurilleen.

Kivipitäjässä kun ollaan, niin puutarhakin on vanha kivenhakkaajan piha, jossa on käytetty paljon Myrskylän graniittia. Edellisen sukupolven käden jälki näkyy pihan kiveyksissä ja pengerryksissä. Nyt näitä kohennetaan ja kaivetaan esiin nurmimaton alta.

Pihalla on paljon vanhaa puustoa, mm. vanhoja metsälehmuksia ja hedelmäpuita. Keväisin ovat kukassa lukuisat omena-, kriikuna-, luumu- ja kirsikkapuut. Hedelmätarhaa on viime vuosina vähitellen uudistettu. Muistona vanhasta puutarhasta ovat myös köynnöskuusamat ja monet jasmiini-, angervo- ja ruusupensaat. Lisäksi vanhoista perennoista kukkivat pihalla lukuisat pionit, esikot, unikot, vuorenkilvet, keisarinkruunut ja päivänliljat.

Uudempia luomuksia pihalla ovat yrttimaa sekä alppiruusumetsikkö. Työn alla olevia projekteja ovat kosteikkokulmaus sekä vanhan kanatarhan osuus, jossa käydään ikuista taistelua vuohenputkea vastaan.

Avoimet puutarhat -päivän aikana puutarhakahvilassa tarjolla herkullisia leivonnaisia. Tervetuloa!

Yhteystiedot
Omistajat
Marika Laine
Katuosoite
Muttilantie 110 Sijainti kartalla
Postinumero
07600
Postitoimipaikka
Myrskylä
Maakunta
Uusimaa
Kunta
Myrskylä
Puhelin
0400 295087
Puutarhamatkailukohde
Ei
Aukioloajat
Lisäpalvelut
  • Esteetön pääsy
  • Koirat sallittu
  • Kahvitarjoilu
  • Taimimyynti
  • Itsepoiminta
  • Majoitus
Palvelukielet
  • Suomi
  • Ruotsi
  • Englanti