PUUTARHAT

Avoimet Puutarhat 16.6.2024 klo 12–17

Puutarhahaku

Kortteen puutarha

Kortteen puutarha

Piha on maalaistalon puistomainen pihapiiri. Nykyisellään piha-alue levittäytyy yli hehtaarin alueelle. Puutarha on suunniteltu ja rakennettu pieniä aloja kerrallaan muutaman vuoden ajan. Suunnittelu ja työ on tehty itse ja työ jatkuu edelleen. Pyrkimyksenä on ollut kunnioittaa ympärillä olevaa luontoa ja näin on saatu luotua pihapiiristä harmoninen ja rauhallinen ympäristöön sopiva kokonaisuus.

Puilla ja koristepensailla on omat alueensa, samoin hyötypuutarhan marjapensailla ja hedelmäpuilla. Hyötypuutarhaa on päivitetty eksoottisilla hedelmäpuilla ja pensailla. Puutarhassa on keittiökasvit ja kasvihuone. Loppukesä on sadonkorjuun aikaa.

Puutarhassa on satoja erilaisia kasveja, perennoja, pensaita, puita ja havukasveja. Perennapenkkejä on uudistettu ja penkkien suojaksi on laitettu kuorikatetta. Keväällä kukinnan aloittaa puiden alla olevat valkovuokot ja monenlaiset sipulikasvit. Keskikesällä pihassa tuoksuu erilaiset pensasruusut, jaloruusut ja pionit. Perennapenkkien kukkaloistosta voi nauttia keväästä aina lumentuloon saakka. Puiden, ja penseiden syysväritys tuo lisää värimaailmaa puutarhaan.

Puutarhassa on erilaisia ruusukaaria, paviljonkeja ja kivikoristeita, unohtamatta rakennusten terasseja ja useita muita istumapaikkoja.

Kasvillisuusvyöhyke huomioiden koriste- ja hyötypuutarhasta löytyy erikoisia kasveja, joilla on muuten huonot menestymismahdollisuudet tällä alueella.

Puutarhanhoito on meille elämäntapa ja suunnaton ilon ja virkistyksen lähde.

Puutarha on esitelty Oma Piha lehdessä 1/2022.

Käsitöitä myytävänä.

Puutarhassa ei saa kuvata koristepuutarhaa.

Hyötypuutarhan kuvaaminen on sallittua, mutta kuvia ei saa julkaista.

Yhteystiedot
Omistajat
Markku Korte
Katuosoite
Peuralinnantie 564 Sijainti kartalla
Postinumero
43700
Postitoimipaikka
Kyyjärvi
Maakunta
Keski-Suomi
Kunta
Kyyjärvi
Puhelin
040 7244562
Puutarhamatkailukohde
Ei
Aukioloajat
Lisäpalvelut
  • Esteetön pääsy
  • Koirat sallittu
  • Kahvitarjoilu
  • Taimimyynti
  • Itsepoiminta
  • Majoitus
Palvelukielet
  • Suomi
  • Ruotsi
  • Englanti