PUUTARHAT

Avoimet Puutarhat 16.6.2024 klo 12–17

Puutarhahaku

Lailan puutarha

Lailan puutarha

Mäntykankaalla harjujen välissä sijaitseva runsaslajinen puutarha.

Mäntykankaalle kahden harjun väliin aloitin puutarhani rakentamisen vuonna 1994. Puutarha ei ole uudisrakennusalueella ihan tavallinen. Puita en antanut kaataa kuin rakentamisen kannalta välttämättömät, koska halusin säilyttää suuria puita ja alkuperäistä luontoa metsäpuutarhana. Laji- ja lajikemäärä on runsas ja runsastuu joka vuosi lisää. Tien puolelta pihaa suojaa monilajinen aidanne, koska halusin siihen useita lajeja. Naapurin puoleiseen syreeniaitaan on sekoiteltu riippasyreeniä, unkarinsyreeniä ja pihasyreeniä, jotka kukkivat hieman eri aikoihin ja eri väreissä.

Viidestä lapsestani vanhin minulta lapsena kysyi, miksi meidän piha on viidakko ja muilla pihat järjestyksessä. Vastasin jotain sen suuntaista, että en halua pihaa, jossa on aita ympärillä ja kukkapenkki keskellä, vaan haluan sen olevan runsas ja yllätyksellinen. Viidakkomaisuuden vuoksi pihamme olikin aina täynnä lasten kavereita, koska piilopaikkoja löytyy paljon.

Puutarhaani olen kerännyt lähes kaikki kauneimmat II-vyöhykkeellä selviävät kukkivat puut, paljon erilaisia pioneja ja kurjenpolvia. Joitain vuosia sitten istuttamani magnolia kukki tänä vuonna kolmatta kertaa tehden neljkymmentä kaunista kukkaa.

Pihassa on myös kaneja ulkotarhoissa ja lasten leikkipaikka.

Yhteystiedot
Omistajat
Laila Reikko
Katuosoite
Postinumero
Postitoimipaikka
Maakunta
Uusimaa
Kunta
Karkkila
Puutarhamatkailukohde
Ei
Aukioloajat
Lisätiedot

07.08.2022 auki 10-17, muina aikoina sopimuksen mukaan

  • Sopimuksen mukaan
Lisäpalvelut
  • Esteetön pääsy
  • Koirat sallittu
  • Kahvitarjoilu
  • Taimimyynti
  • Itsepoiminta
  • Majoitus
Palvelukielet
  • Suomi
  • Ruotsi
  • Englanti