Luthers Rosenträdgård
Kotipuutarha, jossa on noin 500 ruusua Pohjalaisessa maaseutuympäristössä Stundarsin kotiseutumuseon kupeessa. Puutarha muuttuu jatkuvasti. Uusia ruusuja tulee ja osa, jotka eivät kestä meidän talvia, häviää. Talvi koettelee aina ruusuja. Mennyt talvi oli pääosin hyvä. Lumipeite suojasi ruusuja eikä suojasäätä ollut välillä. Suurin osa ruusuista selvisivät hyvin talvesta. Kuitenkin talvivaurioita tuli osalle pensasruusuista. Alkukesän perusteella valtaosa ruusuista tulee kukkimaan hyvin. Ruusujen yksittäiskuvissa; Prairie Dawn (kanadalainen), Golden Celebration (Austinruusu) ja Ritausma (Liettualainen kurtturuusu)
Puutarha on jatkuvassa muunnoksessa kun kokeilen mitkä ruusut pärjäävät Pohjanmaan rannikon ilmastossa. Täällä kasvaa löytöruusuja, historiallisia ruusuja ja moderneja pensasruusuja, kaikki hyvässä sovussa. Mielenkiinnon kohteena ovat sekä kestävät kurtturuusulajikkeet että Austinin jalostamat pensasruusut. Minua kiinnostaa myös mitkä ruusut kestävät meidän talvia ja miten voi suojata ruusuja niin että kestävät talven koettelemukset paremmin. . Lisäksi ruukuissa kasvavien ruusujen määrä on nousussa. Perennat täydentävät kukintaelämystä.
Myynnissä on juurivesoista kasvatettuja omajuurisia kestäviä pensasruusuja. Myynnissä on myös puutarhaa kuvaava kirjani: "Rosornas klimatutmaning- En österbottnisk rosenträdgård" (ruotsiksi).
Yhteystiedot
Aukioloajat
Lisätiedot
Avoin puutarhapäivä 9.7.2023 kl 12-17 tai sopimuksen mukaan
- Sopimuksen mukaan
- Osallistuu teemapäivään 2023
- Teemapäivä järjestetään 9.7.2023. Teemapäivänä puutarhat ovat auki klo 12-17
Lisäpalvelut
- Esteetön pääsy
- Koirat sallittu
- Kahvitarjoilu
- Taimimyynti
- Itsepoiminta
- Majoitus
Palvelukielet
- Suomi
- Ruotsi
- Englanti