PUUTARHAT

Avoimet Puutarhat 5.7.2020 klo 12-17

Puutarhahaku

Markun pieni taidepuutarha

Osallistuu teemapäivään 2020
Markun pieni taidepuutarha

Markun pieni taidepuutarha

Pienessä taidepuutarhassa näkyvät taiteilijalle ominaiset luovat ratkaisut, oma kädenjälki ja erilaisten materiaalien uudelleen hyödyntäminen puutarharakentamisessa.

Puutarhaa on hoidettu noin 30 vuotta, mutta vasta vuonna 2015 hoito- ja rakennustyö pääsivät täyteen vauhtiinsa, kun pihasta kaadettiin suuret 3000 kiloa painavat männyt, jotka veivät maasta kaiken energian. Kasvien lisääntyneen hyvinvoinnin näkeminen puiden kaatamisen jälkeen antoi sysäyksen luoda puutarhasta omannäköinen, hurmaava keidas, missä kukkivien perennojen lisäksi oikeuksiinsa pääsevät myös taide ja käsityö.

Piha on kivikkoinen rinne, joka sijaitsee kahdessa tasossa. Viime kesänä rakensin rinteeseen 14 metriä pitkän puron, jossa on kolme pientä vesiputousta. Soliseva vesi joka laskee pieneen lampeen rauhoittavat kehoa ja mieltä niin, että 27 vuotta sairastamani tinnituskin vaimenee vähän puron lähellä istuessa tai työskennellessä.

Puutarhasta löytyy myös pieni yrttitarha, jolle rakensin alueen puretun leivinuunin tiilistä. Puutarhan muut kasvit ovat paljolti kivikkopuutarhaan sopivia ja muita helppohoitoisia ja pitkäaikaisia suosikkeja, kuten kurjenpolvia, joita on vuosien varrella kerääntynyt useita eri lajeja.

Tänä keväänä 2020 olen saneerannut vanhasta puuvajasta taiteelleni kesän ajaksi pienen näyttelytilan. Avoimien puutarhojen aikana siellä voi tutustua taiteeseeni, jota on sijoitettu nähtäville myös eri puolille puutarhaa. Kuvataiteeseen voi toki tulla tutustumaan myös sisätiloihin aivan vieressä sijaitsevaan ateljeeheni.

Puutarhassa kävellessä voi vastaan tulla myös uniikkeja puutarhakoristeita, kuten käsityönä itse tekemiäni betonisia lyhtyjä. Näiden inspiroimana minulla on tulevina kesinä tarkoitus viedä puutarhassa sijaitsevan vesiaiheen lähiympäristöä enemmän kohti japanilaistyyppistä kivikkopuutarhaa.

Yhteystiedot
Omistajat
Markku Mäkelä
Katuosoite
Rasinojantie 9 Sijainti kartalla
Postinumero
29600
Postitoimipaikka
Noormarkku
Maakunta
Satakunta
Kunta
Pori
Puhelin
0500722832
Puutarhamatkailukohde
Ei
Aukioloajat
  • Sopimuksen mukaan
  • Osallistuu teemapäivään 2020
  • Teemapäivä järjestetään 5.7.2020. Teemapäivänä puutarhat ovat auki klo 12-17
Lisäpalvelut
  • Esteetön pääsy
  • Koirat sallittu
  • Kahvitarjoilu
  • Taimimyynti
  • Itsepoiminta
  • Majoitus
Palvelukielet
  • Suomi
  • Ruotsi
  • Englanti