Näsis
Näsiksen tila on vanha rälssitila 1600-luvulta. Nykyinen talo, navetta ja pihapiiri ovat 1800-luvun lopulta. Maalaismaisemissa Linnanpellon kylässä sijaitseva pihapiiri tarjoaa perinneperennoja, runsaan keittiöpuutarhan, eläimiä ja elämyksiä maaseudulla.
Avoimena puutarhapäivänä pihapiirissä tarjoillaan herkullista syötävää ja juotavaa popup kahvilassa.
Nature by Ampun luonnonkosmetiikka kauppa ja kurssitilat ovat myös auki puutarhapäivänä. Mukana myös muutama muu pienyrittäjä myymässä tuotteitansa. Pankkikortti- tai käteismaksu.
Tule nauttimaan mukavasta kesäpäivästä kanssamme koko perheen voimin!
Näsiksen tila sijaitsee Sipoossa, Linnanpellonkylässä 4km Nikkilästä Pornaisiin päin, suositun moottoripyöräajoreitin varrella. Linnanpellon kylä on museosuojeltu, joka tarkoittaa, että alueelle ei saa rakentaa uudisrakennuksia vanhan kyläyhteisön säilymiseksi. Tila on lohkottu nykyisen 0,6 hehtaarin pihapiirin muotoon 2000-luvun alussa.
Iso maalaistalo ja navetta luo alueelle suojaisan pihapiirin. Puutarhan ja pihaa reunustavien penkereistutusten lisäksi tontin läpi virtaa pieni puro.
Komea kasvihuone reunustaa perinteistä ryytimaata. Kasvihuone toimii keväällä taimien alkukasvatuspaikkana ja myöhemmin ensisadon kasvatuksessa. Myöhemmin kesällä se täyttyy tomaateista, kurkuista ja maissista.
Kasvimaana toimii lavaviljelmät. Aidatut lavat tarjoilevat mm. porkkanaa, perunaa, kurpitsaa ja mangoldia. Moni- ja yksivuotiset yrtit kasvavat omissa ryhmissään. Yrttejä säilötäänkin runsaasti talven varalle, niin syötäväksi kun luonnonkosmetiikan valmistukseen.
Vanhanajan perinteiset perennat valtaavat kukkapenkit, lajikkeita on noin 100 erilaista. Perennat on saatu suurimmaksi osaksi isovanhempieni puutarhasta Tuusulasta. Puutarhassa suositaan kestäviä, itsensä hoitavia lajikkeita, jota voi tarpeen tullen jakaa niin omiin kuin muidenkin tarpeisiin. Kesäkukat kasvavat kauniissa ruukkuviljelmissä. Lisäksi pihalla on paljon hedelmäpuita ja marjapensaita.
Pihapiirissä vilistää eläimiä. Tilallamme elää 3 koiraa, 1 kissaa ja 1 kani. Puutarha päivänä vieraileville lapsille on pientä kivaa tekemistä pihapiirissa.
Yhteystiedot
Aukioloajat
Lisätiedot
Avoimena puutarhapäivänä klo 12-17
Lisäpalvelut
- Esteetön pääsy
- Koirat sallittu
- Kahvitarjoilu
- Taimimyynti
- Itsepoiminta
- Majoitus
Palvelukielet
- Suomi
- Ruotsi
- Englanti