PUUTARHAT

Avoimet Puutarhat 16.6.2024 klo 12–17

Puutarhahaku

Päiviö

Päiviö

Rehevä puutarha maaseutumiljöössä

Päiviö on maalaistalo pihapiireineen viljapeltojen keskellä Nakkilassa, Tattaran kylässä. Pihan vanhimmat istutukset ovat kolme 70 vuotta vanhaa koivua, jotka hallitsevat itseoikeutetusti talon edustaa. Suurin osa istutuksista on kuitenkin tehty viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana.

Koivukuja johtaa talolle, joka ympärillä aukeaa puolen hehtaarin tontti. Tien puoleista osaa talon emäntä kutsuu arboretumiksi ja se on omistettu puille ja koristepensaille.

Perennaistutukset ja oleskelualueet sijaitsevat talon länsipuolella. Penkit on suunniteltu kukkimaan läpi kesän, joten lajien ja värien kirjo on yltäkylläinen. Puutarhurin motto onkin "enemmän on enemmän". Runsaita penkkejä tasapainottaa yhtenäiset nurmialueet ja reunakiveykset, jotka helpottavat puutarhurin työtä.

Koko pihan alueella kasvaa yli 60 puuta, eri puulajeja on 30. Koristepensaita löytyy noin 30 eri lajia.

Hyötykasvit levittäytyvät eri puolille pihaa - tontilta löytyy muun muassa kymmenittäin marjapensaita, riveittäin vadelmia, omena- ja luumupuita, raparperia sekä kasvimaa perunan, sipuleiden, kurkkujen yms. kasvatukseen. Kasvihuone on omistettu lähes täysin tomaateille.

Avoimet puutarhat -teemapäivänä pihasta voi ostaa perennantaimia. Pihassa on myös pop-up -kahvila, jossa myydään kahvia, mehua, leivonnaisia ja hot-dogeja.

Yhteystiedot
Omistajat
Paula Tuohino-Hakala
Jouko Hakala
Katuosoite
Tattarantie 291 Sijainti kartalla
Postinumero
29250
Postitoimipaikka
Nakkila
Maakunta
Satakunta
Kunta
Nakkila
Puhelin
0405679813
Puutarhamatkailukohde
Ei
Aukioloajat
  • Aukioloaikoina
  • 12:00 - 17:00

Lisäpalvelut
  • Esteetön pääsy
  • Koirat sallittu
  • Kahvitarjoilu
  • Taimimyynti
  • Itsepoiminta
  • Majoitus
Palvelukielet
  • Suomi
  • Ruotsi
  • Englanti