PUUTARHAT

Valtakunnallinen puutarhahakemisto

Puutarhahaku

Perennatarha Seija Ranta

Perennatarha Seija Ranta

Seijan Perennatarha sijaitsee Punkalaitumella Vanttilan kylässä Taikayöntie-nimisen maisematien varrella. Perennatarha on perustettu maatilan pihan ja puutarhan yhteyteen. Piha-alueen puutarhassa on erilaisia perennaistutuksia, pensaita ja puita.

Asiakkailla on mahdollisuus ja lupa tutustua maatilan puutarhan perennoihin ja istutuksiin. Puutarhuri kertoo mielellään istutuksista ja antaa hoitovinkkejä.

Perennatarha on erikoistunut kotimaisten perennojen lisäykseen ja vähittäismyyntiin.
Myynnissä on
Perennoja :
Suomessa lisättyjä ja kasvatettuja taimia.
Myös perinneperennoja, sekä harvinaisempia lajeja.

Pensaita :
Valikoima Suomessa menestyviä terveitä ja kestäviä pensaita.

Havuja :
Erilaisia pieniä katajia, tuijia ja pikkuhavuja.

Taimien mukana saat myös puutarhurin neuvot ja kirjalliset hoito-ohjeet.

Alkukesästä myös tomaatin, kurkun ja kesäkurpitsan, sekä erilaisten yrttien taimia sekä kesäkukka-amppeleita.

Yhteystiedot
Omistajat
Seija Ranta
Katuosoite
Lauttakyläntie 1066
Postinumero
31930
Postitoimipaikka
Vanttila
Maakunta
Pirkanmaa
Kunta
Punkalaidun
Puhelin
050-073 3724
Puutarhamatkailukohde
Ei
Aukioloajat
Lisätiedot

1.5–31.8 ti-pe klo 10–18, la-su klo 10–16
1.9- ti-pe 10–18, la 10–16, su suljettu
Sunnuntai 2.7.201…

Lisäpalvelut
  • Esteetön pääsy
  • Koirat sallittu
  • Kahvitarjoilu
  • Taimimyynti
  • Itsepoiminta
  • Majoitus
Palvelukielet
  • Suomi
  • Ruotsi
  • Englanti