Pihaperhosen taimisto
Pihaperhosen taimisto myy kukkia, joita perhonen ostaisi. Osa kukista on kimalaisten suosimia. Kaikki muut lajit ovat kaksi- tai monivuotisia paitsi valko- ja narsissitupakka, jotka ovat yksivuotisia. Olen ottanut ne valikoimaan siksi, että ne ovat parhaita yksivuotisia perhoskukkia.
Valikoimassa on paljon luonnonlajeja sekä vanhoja perinneperennoja.
Olen kasvattanut taimet paikan päällä joko siemenestä tai pistokkaista lähtien. Taimet talvehtivat avoimen taivaan alla, mikä luonnostaan johtaa siihen, että myyntiin päätyy karaistuneita taimia. Jos ne kestävät Pihaperhosen taimistolla, kestävät ne missä vain!
Olen perustanut taimisto keväällä 2020, minkä vuoksi se on hieman keskeneräinen.
Pihaperhosen taimistolle on helppo tulla, sillä se sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä keskellä idyllistä kulttuurimaisemaa. Helsinki–Turku-moottoritielle on matkaa vain kolme kilometriä.
Perustin taimiston pienelle peltotilkulle, joka oli kauan joutomaana. Koska tilaa on vähän, halusin käyttää sen tehokkaasti hyväksi. Tästä syystä taimet ja kukat kasvavat säntillisiin riveihin asetetuissa lavoissa. Minulle tulee asettelusta mieleen excel-taulukko.
Olen kirjoittanut perhoskukista ja monimuotoisen puutarhan luomisesta oppaat, jotka ovat ladattavissa kotisivuiltani. Perhoskukkien latauslinkki löytyy myös tältä sivulta vasemmasta alanurkasta kohdasta Lisätietoja.
Lähistöllä on paljon muutakin nähtävää ja koettavaa. Puolen kilometrin päässä sijaitsee Elias Lönnrotin (1802–1884) syntymäkoti Paikkarin torppa ja parinsadan metrin päässä Miinan mökki, jossa kesäisin järjestetään taide-ja käsitöiden myyntinäyttely. Neljän kilometrin päässä on lisäksi Elias Lönnrotin vanhuudentalo, Lammin talo.
Yhteystiedot
Lisätietoja
Aukioloajat
Lisätiedot
Lauantaina ja sunnuntaina klo 12–16 ja sopimuksen mukaan.
- Sopimuksen mukaan
Lisäpalvelut
- Esteetön pääsy
- Koirat sallittu
- Kahvitarjoilu
- Taimimyynti
- Itsepoiminta
- Majoitus
Palvelukielet
- Suomi
- Ruotsi
- Englanti