PUUTARHAT

Avoimet Puutarhat 16.6.2024 klo 12–17

Puutarhahaku

Pikku Pähkinä

Pikku Pähkinä

Reilun 1000 neliön tontti, Pähkinä-nimisen talon ympärillä.

Kaupunkipihan puutarhan hoitaminen alkoi vaivihkaa reilu 10 vuotta sitten yhden ryteikön raivaamisesta ja yhden kukkapenkin rakentamisesta ja toisen laajentamisesta. Puutarhan hoitaminen keskittyy nykyisin enimmäkseen perennoihin. Puutarhasta ei löydy aina kovin montaa samaa kasvia (ellei olemassa olevaa kasvia voi jakaa), kun maailmassa on niin paljon kivoja kasveja ja vähän kaikkea olisi kiva kokeilla. Kevät alkaa varhaisten sipulikukkien ja perennojen odottamisella ja syksyllä jännitetään, ehtiikö loput syysperennat aukaista kukkiaan.

Pihan muokkaaminen puutarhaksi jatkuu koko ajan. Puutarhassa on aina vähän jokin kesken tai alueita, jotka ovat aika luonnontilassa. Puutarhan pohja on savimaata ja rajoittuu metsään.

Autolla tullessa pysäköiminen kadun tai jonkun lähikadun varteen siten, ettei ole naapureiden kulkemisen esteenä. Bussi nro 5 Kauppatorilta Hörölään kulkee noin 300 metrin päästä (lähin pysäkki Lampipuiston pysäkki).

Yhteystiedot
Omistajat
Hanna Ahonen
Katuosoite
Kyllikintie 3 Sijainti kartalla
Postinumero
15200
Postitoimipaikka
Lahti
Maakunta
Päijät-Häme
Kunta
Lahti
Puhelin
0405354377
Puutarhamatkailukohde
Ei
Aukioloajat
Lisäpalvelut
  • Esteetön pääsy
  • Koirat sallittu
  • Kahvitarjoilu
  • Taimimyynti
  • Itsepoiminta
  • Majoitus
Palvelukielet
  • Suomi
  • Ruotsi
  • Englanti