PUUTARHAT

Avoimet Puutarhat 7.7.2019 klo 12-17

Puutarhahaku

Saksan tila

Saksan tila

Hämeenkyröläinen maalaispiha on rakennettu vuosien saatossa. Vanhasta kivikkoisesta laitumesta on kangettu paljon kiveä ja tilalle on perustettu suuria kukkaistutuksia. Puistopuutarhaan on istutettu nimikkopuut jokaiselle lapselle ja lastenlapsille.

N. 4 800 m² hoidettua piha-aluetta, jonka reunamilla on viljaisat pellot.
Näkemisen arvoinen hetki, kun heinäkuussa kymmenet pionit kukkivat.
Muuta kukkakasvustoa on keväästä syksyyn.

Pihassa komeilee 1840-luvulla rakennettu luhti-aitta, joka rajaa piha-alueen reunaa. Aitta on avoinna puutarhapäivänä. Luhtikahvila.

Puutarhassamme moni materiaali ja tuote on saanut uuden tehtävän kierrättämällä.
Vanhoista ikkunalaseista rakennettu kasvihuone on pihan kruunu, jossa voi kahvitella ja kasvattaa vihanneksia.

Yhteistyö paikallisen mehiläishoitajan kanssa on hyödyksi meidän kukkamaille. Mehiläistenhoitaja kertoo pölyttäjiensä hoidosta klo 13-15, säävarauksella, lasipesäesittely.
Mahdollisesti pienimuotoinen taimimyynti.

Piha on palkittu vuonna 2003 kunnan pihakilpailussa 2. palkintosijalle.
Kodin Pellervossa 2/2016 lehtikirjoitus pihastamme.

Yhteystiedot
Omistajat
Terhi Saksa
Katuosoite
Saksantie 228 Sijainti kartalla
Postinumero
39100
Postitoimipaikka
Hämeenkyrö
Maakunta
Pirkanmaa
Kunta
Hämeenkyrö
Puhelin
050-466 8744
Puutarhamatkailukohde
Ei
Aukioloajat
Lisätiedot

Avoinna vain sopimuksen mukaan.

  • Sopimuksen mukaan
  • Osallistuu teemapäivään 2019
  • Teemapäivä järjestetään 7.7.2019. Teemapäivänä puutarhat ovat auki klo 12-17
Lisäpalvelut
  • Esteetön pääsy
  • Koirat sallittu
  • Kahvitarjoilu
  • Taimimyynti
  • Itsepoiminta
  • Majoitus
Palvelukielet
  • Suomi
  • Ruotsi
  • Englanti