PUUTARHAT

Avoimet Puutarhat 7.8.2022 klo 12–17

Puutarhahaku

Suutarinpajan puutarha

Suutarinpajan puutarha

Puutarhamme on kahden käsityöläisen kotipiha ja samalla uuden suutarinpajan puutarha.

Tervetuloa tutustumaan kahden käsityöläisen, pienen pojan ja pohjanpystykorvan yhteiseen pihaan. Samalla voit tutustua Suomen Mittajalkineen suutarinpajaan. Terassilla toimii itsepalvelu-kahvila sään salliessa. Varaa mukaan siis muutama kolikko.
Muutimme reilu seitsemän vuotta sitten kotiimme ja siitä lähtien piha on ollut muutoksen tilassa. Aiemmat omistajat olivat myös puutarhan ja luonnon ystäviä, myös siinä määrin, että piha oli kirjaimellisesti PUUtarha. Pihassa kasvoi kymmeniä puita ja taloa pystyi hädin tuskin kiertämään ilman viidakkoveistä. Ensimmäisinä vuosina lähinnä raivasimme ja tutkimme 60-luvulla perustettua pihaamme; mitä kasveja sieltä löytyy, mitä kannattaa säilyttää ja mitkä puut raaskimme kaataa tällä kertaa.
Paljon on säilytetty alkuperäistä ja joka vuosi pihasta löytyy uutta; uusia kasveja tai hautautunut kiveys. Pikkuhiljaa siitä on tullut perheemme näköinen, kaikille jotain tarjoava puolivilli kokonaisuus. Pihasta löytyy kasvihuoneen ympärillä muodostunut pieni hyötytarha, koiran aitaus, keinut ja kiipelypuut lapselle. Kaksi vuotta sitten valmistui pihaan myös erillinen suutarinpaja, jossa Simo tekee päätyönään mittatilauskenkiä ja pidämme käsityökursseja. Rakennustyön takia piha siisteytyi kummasti, mutta ei liikaa. Luonto saa edelleen vallata alaa ja vuohenputket kukoistaa kukkapenkeissä.
Valmista ei vielä ole, mutta puutarha olkoon mukava ikuisuusprojekti.
Tällä hetekllä on menossa tuskallinen kurtturuusun hävitysprojekti. Vinkkejä otetaan vastaa.

Toivottavasti löydät pihastamme jotain sinua kiinnostavia yksityiskohtia ja ehkä tunnistat jonkin alkuperäiskasvin, joka on meiltä jäänyt huomaamatta. Tule ihmettelemään.

Suosi julkista liikennettä tai polkupyörää, sillä paikoitusmahdollisuudet rajatut. Pysköidä voit pihaan, tien sivuun tai tien päätyyn.

Yhteystiedot
Omistajat
Helena Nousiainen
Simo Nousiainen
Katuosoite
Ollilantie 21 Sijainti kartalla
Postinumero
40270
Postitoimipaikka
Palokka
Maakunta
Keski-Suomi
Kunta
Jyväskylä
Puhelin
-
Sähköposti
-
Pääsymaksu
-
Puutarhamatkailukohde
Ei
Aukioloajat
Lisätiedot

Auki Avoimien puutarhojen päivänä 20.6.21 klo 12 - 17.
Suutarinpaja avoinna etukäteen sovittaessa.

  • Aukioloaikoina
  • 12:00 - 17:00

Lisäpalvelut
  • Esteetön pääsy
  • Koirat sallittu
  • Kahvitarjoilu
  • Taimimyynti
  • Itsepoiminta
  • Majoitus
Palvelukielet
  • Suomi
  • Ruotsi
  • Englanti