PUUTARHAT

Avoimet Puutarhat 16.6.2024 klo 12–17

Puutarhahaku

Vanhan pappilan puutarha

Vanhan pappilan puutarha

Kirkkoherran pappila on sijainnut vuodesta 1803 tällä Myllyharjun mäellä, jota Pappilanjoki kiertää. Sen puiston puusto on osin vielä vanhempaa. Pappila puutarhoineen muodostaa perinteikkään kulttuurimaiseman.

Kirkkoherrat ovat aikojen kuluessa istuttaneet n. 2 1/2 hehtaarin suuruiseen puistoon monia puulajeja, niin että nykyisin siellä kasvaa n. 40 erilaista puuta ja pensasta. Näihin voi tutustua luontopolkua pitkin. Länsirinne on luonnontilassa, ja puiden alla kukkii keväällä valtoimenaan sini- ja valkovuokkoja sekä kieloja. Kesällä siellä näkee runsaasti villiintyneitä varjoliljoja ja sinilatvoja. Nykyisen päärakennuksen (vuodelta 1871)
itäpuolella on vanhoja omena- ja kirsikkapuita sekä marjapensaita. Perennapenkeissä kasvaa runsaasti erilaisia perinneperennoja, kuten pioneja, ruusuja, kurjenmiekkoja, kulleroita, päivänliljoja. Jotkut niistä ovat ilmeisesti hyvinkin vanhaa kantaa, toiset uudempia hankintoja, kuten pergolaa kattava viiniköynnös ja isännän 70-vuotispäivän kunniaksi perustettu kirjava lahjaperennapenkki. Pappilan porstuassa voi tutustua paikan puutarhahistoriaan vanhojen valokuvien avulla.

Yhteystiedot
Omistajat
Maarit ja Jorma Kaimio
Katuosoite
Pappilantie 11 Sijainti kartalla
Postinumero
58900
Postitoimipaikka
Rantasalmi
Maakunta
Etelä-Savo
Kunta
Rantasalmi
Puhelin
0503035761
Pääsymaksu
---
Puutarhamatkailukohde
Ei
Aukioloajat
  • Aukioloaikoina
  • 12:00 - 17:00

Lisäpalvelut
  • Esteetön pääsy
  • Koirat sallittu
  • Kahvitarjoilu
  • Taimimyynti
  • Itsepoiminta
  • Majoitus
Palvelukielet
  • Suomi
  • Ruotsi
  • Englanti