PUUTARHAT

Avoimet Puutarhat 16.6.2024 klo 12–17

Puutarhahaku

Villi piha

Villi piha

Villi piha on vanhan kansakoulun ympärille 23:n vuoden aikana muodostunut perennapuutarha etelärinnetontilla, vyöhykkeellä II.

Villissä pihassa perennaistutukset ovat vuosien myötä laajentuneet rinteessä alas päin. Lajikkeita on paljon. Pioneita on yli 70 lajiketta, kuunliljoja, kärhöjä ja muita perennoja lukematon määrä. Tavoitteena on harmooninen ja viihtyisä kokonaisuus. Puutarhanhoidon johtoajatuksena on vain kauneus. Villipiha on parhaimmillaan pionien kukinta-aikana, mutta puutarhurit pyrkivät lisäämään koko kesän jatkuvaa kukintaa vuosi vuodelta. Kesä-heinäkuun vaihteessa puutarha on parhaimmillaan. Joka vuosi uudet projektit muuttavat näkymiä hieman. Villissä pihassa on hevosia, koiria, kissoja ja kanoja. Erilaiset oleskelutilat (saunatupa, maakellari, kesäkeittiö) inspiroivat sisustamaan tiloja osaksi puutarhaa. Vaikka kävit viime vuonna, kannattaa tulla uudestaan.

VUONNA 2014:
-Tanskalaisen maajussin tapaan tehty aita pohjoisrajalle ja koko keltaisen penkin uudistus.
- Kärhökäytävän lattia uudistettu itse tehdyillä betonilaatoilla
- Hevoset Villissä pihassa

VUONNA 2015:
- Tallipiha avoinna
- Ankat ja viikon vanhat tiput
- Kasvimaa jälleen kesantovuoden jälkeen
- Uusitut portaat

VUONNA 2016:
-Uusittu ankkala
-Kanit, kyyhkyset
-Kurkistus sisään taloon mahdollista
-Katekokeilut: Kuorike, oksasilppurin hake, hamppupäistäre, puru, multa
-Opastettu kierros puutarhassa tunnin välein

VUONNA 2017
Välivuosi

VUONNA 2018
- pengeralueen uudistus

VUONNA 2019
- Välivuosi- VILLI PIHA ei ole mukana tänä vuonna. Rakennamme uutta ja ideoimme ensi vuotta varten. Olemme mukana paikallisessa Käy Kotihin- tapahtumassa 31.8.2019, jolloin myös pihaa pääsee katsomaan.

VUONNA 2020
- Varjopuutarhasta itämainen puutarha (muutostyö käynnissä)
- Pihan kallioita pesty näkyviin
- Kesäkeittiö/ Pihabaari
- Muutamia jakotaimia edullisesti


Katso lisää: villipiha.blogspot.fi

SÄÄN SALLIESSA ULKOKAHVILA/PIHAMYYMÄLÄ

Yhteystiedot
Omistajat
Sanna Tallgren
Katuosoite
Sitikkalantie 557 Sijainti kartalla
Postinumero
47490
Postitoimipaikka
Mankala
Maakunta
Päijät-Häme
Kunta
Iitti
Puhelin
050-540 7604
Pääsymaksu
Ei
Puutarhamatkailukohde
Ei
Aukioloajat
Lisätiedot

Sopimuksen mukaan.

  • Sopimuksen mukaan
Lisäpalvelut
  • Esteetön pääsy
  • Koirat sallittu
  • Kahvitarjoilu
  • Taimimyynti
  • Itsepoiminta
  • Majoitus
Palvelukielet
  • Suomi
  • Ruotsi
  • Englanti